Jarviksen Jupinoita

Kävelevä käpylehmä loikki metsän siimeksessä. Minne mennä? Suuri maailma: edessä on vaikea valinta. "Mitä minä pikku-rukka, risusorkka, suomutukka, mitä pystyn edes tekemään? En metsää puilta näkemään!" Suru tuli suomupaitaan, onnetonna metsän laitaan kävi lehmä istumaan, pelkojansa pohtimaan. "Mitä sinä siinä kyykit, yksinäs pää maassa nyykit?" ihmetteli mätäskansa ohikulkumatkallansa. Lehmä kertoi huoliansa avasipa arkuuttansa "Mistä tietää mitä tehdä?" "Miten kuuluu elää lehmän?" "Ystävämme kuule meitä moni kulkee metsän teitä. Ei oo oikeaa tai väärää, eikä liene matkan määrää." "Oman onnen seppänä on elettävä elämä. Kulkemaan kun vain lähdet jostain löytyy onnen tähdet." "Ei yksin tarvi kuljeskella, meitä täällä sammalella monta marjaa möllöttää kaikenlaista köpöttää." Käpylehmä matkaan lähti suuntanansa pohjantähti, monta uutta ystävää lehmän tietä lämmittää.

Olen kolmekymppinen masentunut ja elämäniloton perfektionisti, jolla on pahoja itsetunto-ongelmia. Minulla ei ole harmainta hajuakaan mitä haluaisin tehdä työkseni, koska minulla ei ole koskaan ollut unelmia tulla isona miksikään. Koska elämme yhteiskunnassa, se pakottaa minut kuitenkin etsimään töitä, vaikka järkyttävä itsekritiikki ja epäonnistumisen pelko kuristavat minut lähes hengiltä joka kerta kun luen työpaikkailmoituksia. En ole innovatiivinen myyntitykki, sosiaalinen monitaituri tai kasoittain kokemusta omaava veteraani, vaan työuransa alkuun tyssännyt työtön medianomi (AMK), jonka ainoat sosiaaliset kontaktit ovat kaupan kassa ja roolipeliporukka, jonka kaikilla hahmoillakin on masennus. Luottamus omiin taitoihin on nollassa, vaikka CV:ssä valehtelen osaavani asioita paremmin kuin mihin tunnen kykeneväni. Tarvitsen töitä, koska muuten yhteiskunta ja perheeni pitävät minua epäonnistuneempana kuin minä itse. Terapeuttini on sentään kannustava, mutta saamattomuudessani tuntuu s

  Näin valmistumisen lähestyessä kuulee aika ajoin kyselyjä opinnäytetyöstä. Kun vastaan opparin aiheen kyselijöille, että tutkielma käsittelee Konseptitaiteen luomista 2D-indie-metroidvaniapeleihin, seuraa siitä monesti hyvin hämmentynyt ”ahaa”, ja keskustelu tyrehtyy siihen. Ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta ihan vain selventääkseni, mistä opinnäytetyöni tutkielmassa on kyse, sillä jo pelkkä tutkielman otsikko vaatii kolmen eri käsitteen selittämisen. Tällä tekstillä toivon selkeyttäväni kiinnostuneille, mitä opinnäytetyöni otsikon mystinen sanahirviö tarkoittaa ja mitä tutkielma pitää sisällään.   Kesytetään sanahirviö Sanahirviön ensimmäinen termi konsepti tarkoittaa ideaa. Sanakirjamerkitys sille on ’luonnos’ tai ’käsikirjoitus’. Konseptitaiteella siis tarkoitetaan piirroksia ja pienoismalleja, joita tehdään ennen kuin tuotanto aloitetaan. Pelikonseptin avulla määritellään tulevan pelin tyyli ja tunnelma.   Sanan indie saattaakin olla monelle tutt

Tässä illan edetessä putkahti jotain mieleen vanhoja tonttulauluja, joista monista on sanat jääny päähän lapsuudessa. Ei siis mitään joululauluja, vaan ihan tonttulauluja kotitontuista ja saunatontuista. Rupesin joutessani googlailemaan ja youtuben syövereistä löytyi tämäkin lapsuuden aarre. :D Muistan kuinka ihan innoissani hoilasin näitä. Parhaiten on jäänyt päähän Riihitonttu, Välikaton Feetu ja Jyvätonttu ja Napit xD Eipä mulla muuta. Välikaton Feetun Tonttulevy - Soittolista YouTubessa

Varmasti monet ovat saaneet kuulla koronasta jo aivan tarpeekseen, niin minäkin, mutta tällä hetkellä kyseinen aihe pistää ajatukset liikkeelle. En aio kertoa mitään lääketieteellisiä neuvoja tai ottaa sen suuremmin kantaa siihen miten ihmisten tulisi menetellä. Seuraavassa tekstissä on ainoastaan niitä ajatuksia mitä päässäni on liikkunut uutisoinnin ja epidemian leviämisen myötä. Aluksi aiheesta kuullessani ajattelin, että eihän tuollainen virus nyt Suomeen tietenkään päädy, Kiina on kaukana. Lievästi huolestutti vasta kun kuulin, että Italiassa mokoma tauti leviää kulovalkean tavoin. Ja eipä aikaakaan kun Suomeen tulivat ensimmäiset tartuntatapaukset, vieläpä kaupunkiin jossa asun. Sitten kaupoista katosi vessapaperi. Noh onneksi ehdin ostaa sen itselleni normaalin määrän tätä vessan välttämättömyyttä ennen sitä, ja tunnustan myös hamstranneeni hapankorppuja ja riisiä kaappiin karanteenin varalle. Mutta ainakin vielä olen käynyt normaalisti kaupassa ja ulkoilemassa koulujen

Siitä on melkein kuukausi kun viimeksi piirsin. Tai no ei ihan, koska ”piti” tehdä banneri Väinölle ja Vilmalle ja taisinpa doodlailla jotakin alkuvikosta.. Mutta mitään kunnollista en ole tehnyt joulukuun jälkeen ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että en tällä hetkellä pidä omista töistäni. Se alkoi joulukuussa, oikeastaan pian sen jälkeen kun olin saanut joulukalenteriin kuvat valmiiksi. Mikään mitä saan aikaan ei näytä omiin silmiin hyvältä. Jokin tyylissä tai sen puutteessa mättää ja pahasti. Siksi ei oikeastaan edes huvita tehdä mitään. Jatkuvasti sanotaan, ja minä itsekin hoen muille, ettei pidä verrata toisten töihin vaan seurata sitä omaa kehitystä. Silti sitä ei voi olla tekemättä, varsinkin kun ympärillä on todella monia taitavia tekijöitä. Silloin kun siihen sortuu, niin tuntuu että mitä järkeä tässä koko hommassa edes on. Kiinnostaako ketään edes nähdä minun tekemiäni kuvia, kun on olemassa muiden paljon paremmin tekemiä? Tämä on se loputon suo jonne helpo